perjantai 26. helmikuuta 2016

Muotoilevat alusvaatteet

Yhdessä postauksessa jo vähän pohjustin tulevaa, eli ostin Carlsonilta alennuksesta Triumphin muotoilevan alusmekon hintaan 39,97€, jonka ovh 79,95€. Suoraan sanoen en olisi raaskinut ostaa tätä alkuperäisellä hinnalla ja jäin ensimmäisen sovituksen jälkeen muutenkin vielä miettimään ostoa. Tämä on kokoa 36 ja ensimmäisellä sovituksella se ei meinannut mahtua minulle ollenkaan lantiosta ylöspäin. Pienellä kitkuttelulla sain sen menemään kuitenkin päälleni ja nyt se mahtuu muutaman kokeilun jälkeen jo paljon helpommin.

Tämä ei ole päällä mitenkään superlitistävä, vaan muotoilee kevyesti kurveja. Etuosa jää tästä rintaliivien alapuolelle, mutta nuo pienet "kupit" kohottaa aavistuksen myös rintoja. Jäin kaipaamaan hieman irroitettavia olkaimia, että sitä voisi pitää vaikka niskasta solmittavien mekkojen kanssa. Helman alareunassa on ohut silikoninauha, joka estää helmaa nousemasta ylöspäin.
Minulla oli ennestään yksi muotoileva alushame, jonka ostin joskus H&M:ltä. Se ei ole vyötäröltä minulle ihan tarpeeksi napakka, sillä se on löystynyt käytössä. Hameessa on myös housuosa ja helmassa leveä silikoninauha, ettei se hivuttaudu ylöspäin.

Lindexiltä olen ostanut myös muotoilevat, korkeavyötäröiset alushousut alennuksesta. Näissä oli alkuun todella tiukka vyötärö, mutta nyt ne menee jo vähän helpommin päälle.
Tässä läjä havainnollistavia kuvia, miten nämä sitten käytännössä toimii ohuehkon trikoohameen kanssa. Alla olevassa kuvassa minulla ei ole mitään muotoilevia alusvaatteita, vaan ihan tavalliset, hieman korkeammat alkkarit (jotka näköjään näkyy tosi selvästi kuvissa...)
Alusmekon pitsiosa jää kauniisti näkyviin tuollaisen solmittavan paidan kanssa, eikä vatsa näytä enää niin paljaalta. Tämä on varmasti kiva kesällä, kun yläosa on pitsiä ja alaosakin on melko ohutta kangasta. Samalla se pitää mahan paremmin kurissa ja silottaa myös hieman lantion muotoja. Trikoohame ei rypisty enää niin paljon liikkuessa.
Alushame siloittaa tästä kolmikosta kaikkein eniten kurveja lantiolta ja reisistä. Vatsaa tämä ei paljoa litistä, sillä vyötärö on liian väljä minulle. Tämä on ollu minulla paljon käytössä talvella hameiden ja mekkojen kanssa, mutta kesällä se on hieman kuuma, varsinkin jos puen vielä sukkahousut.
Muotoilevat alushousut litistävät vatsaa ja jenkkakahvat, mutta alaosaan jää muhkurat lantiolle, mihin housuosa loppuu. Sen vuoksi näitä ei ole tullut paljoa käytettyä muiden, kuin korkeavyötäröisten shortsien kanssa. Nyt tosin mietin, että nämä voisi toimia hyvin tuon alusmekon kanssa, jos haluaa olla oikein fit and slim! :D

Eiköhän tässä ollut nyt pyllykuvia riittämiin! Minä tykkään paljon noista solmittavista paidoista ja niitä minulta löytyy kaapista aika monta kappaletta eri kuoseilla ja väreillä. Osa noista on sellaisia pitkiä, hihattomia "kauluspaitoja", jotka vain rullaan helmasta lyhyemmäksi ja solmin rusetille.

torstai 18. helmikuuta 2016

Talvikuvia

Olen monta kertaa aikonut laittaa tänne nähtäväksi ottamiani valokuvia luonnosta ym, mutta on ollut niin paljon muutakin asiaa ja kirjoittettavaa, etten ole vaan ehtinyt. Tässä näitä nyt olisi! Kaikki kuvat olen ottanut tänä talvena ja suurinosa uudella objektiivilla, josta olin kirjoittanut jo täällä.

Lisäilen joitain kuvia välillä myös tuonne "Gallerian" puolelle, joten sieltä löytyy lisää kuvia. :)

Mitäs tykkäätte?

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivänä

Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa jo nyt uutta postausta, mutta tälläkertaa tulee kuulumisia ja tämän viikon tapahtumia. Muuten jäisi ehkä nämä kuvat julkaisematta. :)

Aloitimme tänään aamun tekemällä munakasta aamiaiseksi ja jälkkäriksi oli valmista Daim kakkua, namnam! Sen jälkeen kävimme ulkoilemassa Haltin kanssa ja meitäkin hieman lapsetti koiran lisäksi ja teimme lumiukon luistelukentän viereen. Siitä ei kyllä tullut kuvaa otettua, kun iPhone päätti sammua kylmässä.
Keskiviikkona kävimme pitkästä aikaa ulkona syömässä ja tilasin aivan todella herkullisen kana sandwichin Bowl Dinerissa. Ruokailun päätteeksi menimme elokuvateatteriin katsomaan uuden Star Wars -The Force Awakens elokuvan 3D:nä, koska mieheni on sen niin kovasti halunnut nähdä, mutta emme ole aiemmin ehtineet. Minähän en ollut ennen katsonut niitä leffoja, joten pidin aiemmin Star Wars maratonin ja katsoin kaikki leffat, että pysyisin mukana kärryillä.
Päälläni minulla oli uusi Collectifin mekko, joten maastouduin aika hyvin ravintolassa ja elokuvissa penkkeihin, hahah! :D Tästä kuvasta huomaa, kuinka avoin tuo mekko oikeasti on, joten nopeana hätäratkaisuna laitoin mustan topin sen alle. Minulla oli myös mustat sukkikset, keinonahkatakki ja musta huivi, joten värit sointuivat hyvin yhteen.

Jos joku ei ole vielä huomannut niin blogin oikeaan laitaan on ilmestynyt nappulat, että voitte seurata minua nyt myös Instagramissa nimellä _miramarjaana_. Päivitän sinne usein ajantasaisemmin uusia kuvia, joita myöhemmin saatan julkaista myös blogin puolella.

Bloglovin on minulle vielä täysin uusi juttu ja en ole oikein vielä oppinut sitä käyttämään, mutta sitäkin kautta voi lukea blogiani!

Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoilleni! 

Happy Valentine's Day!

lauantai 13. helmikuuta 2016

Super alelöytöjä

Tein niin mahtilöytöjä, että on pakko vielä tänään kirjoittaa! Löysin Carlsonilta sattumoisin poistomyyntinurkkauksen ja katselin siellä hetken aikaa alevaatteita, sekä kenkiä ja huomasin isot mainokset, että -50% hinnoista pois. Siinä hetken aikaa ihmeteltyäni kävin myyjältä varmistamassa, että onko se alennus myös jo alennetuista tuotteista pois ja sain vastaukseksi "kyllä". Melkein juoksin takaisin ja aloin penkomaan alelaareja, sillä siellä oli vaikka mitä hienoja kenkiä. 

Olen todella mukavuudenhaluinen kenkien suhteen. Jos jokin kohta vähänkin puristaa tai hankaa niin kengät jäävät helposti kaappiin lojumaan. Joskus pidempiaikainen käyttö on auttanut kenkiin, mutta aina ei sekään. Haluan nykyään panostaa mieluummin laatuun, kuin määrään ja ostankin usein nahkaisia tai muuten laadukkaita, pitkäaikaisia kenkiä. Olen hieman huono korkokenkien käyttäjä, sillä niiden täytyy olla todella hyvät jalassa ja juuri oikean kokoiset, että pystyn niillä kävelemään. Ihastelen naisia, jotka osaavat kävellä tyylikkäästi korkeillakin koroilla ja mietin aina, että ehkä minäkin joskus!

Nämä kahdet kengät olivat kivannäköiset ja ennen kaikkea hyvät jalassa!
Nämä avokkaat on Högl-merkkiset ihanassa turkoosin sävyssä. Kiilakorkoa on piilotettuna noin 5cm ja kengän reunassa kulkee kuminauha, joka pitää ne napakasti lipsumatta jalassa. Kengät on mokkanahkaa ja kauttaaltaan miellyttävän pehmeät. Rusetit ja metalliset yksityiskohdat kruunaa nämä söpöläiset! Minulla on yksi laukku turkooseilla somisteilla, samansävyinen vyö, sekä yksi hiuskukka, joten odotan kesää innolla, että pääsen niitä yhdistelemään eri asujen kanssa. Ovh oli 159,90€, olivat alennuksessa 50€, josta lähti vielä -50% eli maksoin näistä 25€!
Toiset balleriinat on Jenny-merkkiset mustat, kimaltavalla kärjellä. Näissä on todella pehmeä, iskuja vaimentava pohja ja hieman korkoa. Useissa balleriinoissa on todella ohut pohja, joka ei tee hyvää ainakaan minun jaloille kävellessä kovalla alustalla, auuts! Niinpä suosinkin vähän paksumpipohjaisia, joissa on kantapään alla vähän koroketta. Nämä on kankaiset kengät, mutta sisäpohjallinen ja vuori on nahkaa. Minulla onkin kahdet balleriinat vetelemässä varmaan viimeistä vuottaan, joten nämä tulee tarpeeseen! Ovh kengissä oli 79,95€, alennuksessa 39,95€ ja lopullinen hinta 19,98€.
Muitakin alelöytöjä olen tehnyt, sillä Sokokselta löysin rintsikat alennuksesta 10€:lla, mikä on todella harvinaista, koska ympärysmitan täytyy olla minulla vähän mallista riippuen 60, 65 tai isoimmillaan enintään 70cm. Siispä kuppikoon täytyy olla melko suurikirjaiminen, että ne olisi minulle sopivat.

Thriumphin muotoilevan alusmekon löysin Carlsonilta puoleen hintaan. Ajattelin kirjoittaa tästä myöhemmin johonkin postaukseen lisää parempien kuvien kera! :)
Minun viikonloppuvapaat alkoi vasta tänään, sillä olin aamupäivän töissä. Loppupäivä menikin kotona siivotessa, pyykätessä ja ruuanlaitossa. Nyt yritän hieman rauhoittua ja rentoutua!

Hyvää viikonlopun jatkoa!

tiistai 9. helmikuuta 2016

Vaateostoksia

Tilasinpa minäkin jotain joulun jälkeisistä alennuksista! Lindy Bop on minulle täysin uusi merkki ja selasin nyt varmaan ensimmäistä kertaa heidän omia nettisivujaan. Mekkoja oli paljon alennuksessa, enkä voinut lopulta vastustaa kiusausta tämän kietaisumallia olevan "Sadie" Green Leopard Print - mekon kohdalla. Tilaan vaatteet yleensä kokotaulukon mukaan, vaikka aina ei voi olla varma onko mekko oikeasti luvatun kokoinen. Tämä oli kuitenkin minulle sopiva koko (UK 10) ja kietaisumallin ansiosta menisi varmasti vähän isommalle, että pienemmällekin. Väri oli onneksi paljon parempi luonnossa, kuin heidän kuvissaan! Mekon kiinnitys toimii pelkästään vyötärön sivuun solmittavilla nauhoilla ja sen vuoksi tässä on melkoinen vilautteluvaara rintavarustuksen, että reisien suhteen. Tiukalle solmitut nauhat ja patellavyö auttaa asiaan, mutta ajattelin vielä ommella helmaa vähän matkaa kiinni lantiolta välttääkseni liikkuessa tai istuessa reisieni esittelyn. 

Kangas on mukavan pehmeää ja joustavaa 95% polyesteria ja 5% elastaania. Voin ainakin kuvitella tämän olevan oikein miellyttävä päällä kesällä! Tämä menee arkimekkona, sekä asusteilla ja koruilla höystettynä juhlamekkonakin. Toimituksessa meni noin viikko Briteistä ja hintaa tälle tuli postikuluineen 39,43€.
Stuntmanin muuttomyynnissä kaikki tuotetteet olivat -40% alennuksessa, myös jo alennetut tuotteet. Pähkäilin pitkään mitä haluaisin ja tilasin lopulta punaisen Collectif Trixie Doll - mekon. Olen vältellyt aiemmin hihallisia mekkoja, sillä minulla on jonkinlainen hihakammo. Ensinnäkin ne hiostavat ja toisekseen joissain mekoissa on aivan todella tiukat hihat ja ne kiristävät ahdistavasti, kun koetat liikuttaa käsiä. Mekko on päällä aivan upea ja istuu kuin hansikas, sillä joustavuuden ansiosta tämä suorastaan nuolee vartalon muotoja ja korostaa vyötöröä. Kaula-aukko on melko antoisa, joten joudun varmaan tekemään siihen pienen ompeleen, etten paljastele liikoja. Tämä näyttää hyvälle varmasti sekä pienempi, että isompirintaisella. Ihonmyötäilevyyden vuoksi tämä tosin helposti paljastaa kaikki muhkurat esim. rintaliivien painaessa selkää. Koko on tässäkin UK 10 ja juuri sopiva minulle.

Mekko on materiaaliltaan 50% polyesteria, 30% nylonia, 17% puuvillaa ja 3% elastaania. Hinnaksi jäi enää 27€, sillä tämä oli viimeisiä kappaleita alennuksessa 45€. Tämä olisi varmasti ihana myös mustana! <3
Kävin myös yhtenä päivänä Fiorellassa katsomassa, olisiko siellä alennuksessa jotain kivaa. Tämä pinkki leopardipaita lähti mukaani 5€:lla, koska siinä on yksi nauha rikki. Onneksi se on helppo korjata! Minulla on sama paita myös punaisena, mutta jotenkin tykkään tästä pinkistä enemmän, sillä se sopii nyt paremmin hiusteni väriin.
Kirpparilta tein samana päivänä myös kivan löydön. Tämä keinonahkainen laukku lojui yhden rekin lattialla ja hetken tarkemmin tutkittuani totesin nuo karvasomisteet aidoiksi. Hintaa oli 4€, joten halvalla lähti laukku mukaan. Minua itseäni ei haittaa ostaa käytettynä aitoa turkista, sillä se tuntuu paljon pienemmältä pahalta, kuin että ostaisi kaupasta uutena. Ainakaan tämä ei mennyt turhana roskikseen!

Voitte toivoa vaikka tähänkin postaukseen, mistä haluaisitte jatkossa lukea blogista. Hyvää viikonjatkoa!

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

DIY vaatehuone

Minä tykkään järjestellä aika paljon tavaroita ja varsinkin, jos se helpottaa arkista elämää ja myös näyttää paremmalta. Tälläkertaa vuorossa oli makuuhuoneemme. Minun ompelupöytäni on ollut muuton jälkeen keittiössä, mutta kaikki ompelutarvikkeet olivat makuuhuoneessa. Siirsin siis pöydän makuuhuoneeseen, koska siellä oli riittävästi tilaa. Sen jälkeen tajusin, että vitsit tämähän toimii myös hyvänä meikkauspöytänä, kun kaikki meikitkin säilytän viereisessä lipastossa. Enää ei tarvitse kantaa niitä kylpyhuoneeseen, kun meikkaan. Pitäisi vielä ostaa joku lattia- tai pöytävalaisin niin olisi myös hämärän aikaan enemmän valoa.
Siivosin vaatekaappini ja keräsin sieltä taas sellaisia vaatteita mitä pitäisi korjata, muokata tai myydä. Samalla mietin miten saisin tavarat ja vaatteet nätimmin kaappeihin ja sain niinkin hullunkurisen idean, että mitä jos tekisin pienen "vaatehuoneen" kaappiin. Samalla saisin lattialla olevan peilin vähän korkeammalle ja pois pölyttymästä. Tässä kaksiovisessa kaapissa on paremmat mekot, hameet ja alushameet. Kaappi oli aika hämärä niin päätin laittaa nuo yhdet jouluvalot peiliin roikkumaan. Valot saa helposti sammutettua jatkojohdon katkaisimella.

Yläpuolella säilytän liinavaatteet ja pyyhkeet, sekä ylimääräiset peitot ja tyynyt. Tämän kaapin lisäksi meillä on onneksi kaksi hyllyillä varustettua kaappia ja toinen iso, kaksiovinen kaappi, jossa on kaksi vaatetankoa päällekkäin. Siellä on harvemmin käytössä olevat takit ja kengät, miehen juhlavaatteet, kauluspaidat ja lisäksi muuta sekalaista tavaraa.
Parit kengät ja laukut pääsi silmäniloksi kaappia koristamaan. Tuo matto on peilin alla liukuesteenä, sillä se nojaa kaapissa takaseinää vasten. Vyöt ja huivit laitoin tankoon roikkumaan, että löytäisin ne siitä helpommin.
Siivosin myös kolme isoa laatikkoa, joissa säilytän kankaita, kaavoja, kansioita ja muita ompelutarvikkeita. Sieltä löytyi myös läjä vanhoja kuitteja, maksettuja laskuja, tärkeitä papereita, vanhoja koulutehtäviä, valokuvia... Joten oli ehkä aikakin siivota ja järjestää ne. Nämä laatikot on ostettu aikoinaan Ikeasta ja ovat olleet todella näppärät erilaisten tavaroiden säilytykseen! Ah, nyt on kankaat hyvässä järjestyksessä ja sieltä jopa löytää jotain, kun ei ole kaikki päällekkäin sullottuna laatikkoon. Näitä kankaita oli varmaan kuudessa eri muovipussissa, joten eihän sieltä löytänyt mitään! Minä olen sellainen säästäjä, että säilytän yhdessä isossa pussissa lisäksi pienempiä jämäpaloja kankaista, jos niistä joskus tarvitsee tehdä jotain pientä esim. rusetteja tai muita koristeita.
Kaapin oven sisäpuolelle ripustin kirpparilta vuosi sitten ostamani sukkanauhaliivin ja netistä tilaamani peltikyltin. En ole tuota sukkanauhaliiviä uskaltanut käyttää, kun siinä on hapristuneet nuo kuminauhalenkit ja muoviset kiinnikkeet. Tämä on Figura merkkinen ja suomessa valmistettu. En itse usko tämän olevan kovin vanhaa tuotantoa, mutta söpö se on silti! Tässä on sivussa hakaskiinnitys.
Ylhäällä olevasta kuvasta vilahtaa hieman leopardikuosilla tuunattu lipastoni (lue lisää täältä!), jonka päällä säilytän korut, kosteusvoiteita, huulirasvaa, muutamat kynttilät ja valokuvakehyksen. Kehyksen kuvassa on arabianhevos tamma, jolla aikoinaan kävin nuorena tyttönä ratsastamassa.

Koska ei ole varaa ostaa sitä unelmien kotia, niin täytyy käyttää luovuutta saadakseen hieman luksusta elämään. Onneksi mies ainakin vielä jaksaa olla mukana auttamassa näissä mun sisustus intoiluissa! Tätä nimittäin tapahtuu välillä useinkin, kun kyllästyn edelliseen järjestykseen. Hieman jo lisääntynyt valo on näköjään herättänyt minut talvihorroksesta. :D

Onko muilla samanlaista järjestelyvimmaa, vai löytääkö tavarat heti oman paikkansa?

tiistai 2. helmikuuta 2016

Tatuointi synttärilahjaksi

Viime viikon perjantaina kotona odotti töiden jälkeen herkkuruokaa ja valkoviiniä. Ollemme olleet noin vuoden yhdessä poikakaverini kanssa ja hän teki minulle yksillä treffeillämme tätä samaa katkarapurisottoa. Myöhästyneenä syntymäpäivälahjana sain lahjakortin tatuointiliikkeeseen! Heti aloin miettimään, että minkä kuvan haluaisin seuraavaksi käydä ottamassa, iiks! En osannut yhtään arvata, mitä saan lahjaksi, mutta kyllä toi mies näköjään tietää jo mistä tykkään. Laitan itse siihen tatuointiin vielä lisää rahaa, että saan isomman kuvan kerralla otettua.
Lauantaina kävin pitkästä aikaa baarissa ja kyllähän tuolla tuli näköjään viihdyttyä, kun vasta klo 2 jälkeen palasin kotiin. Halusin laittaa hiuksia normaalia tyylikkäämmin ja jaksoin jopa kihartaakin ne! Ihanaa, kun tästä otsatukasta voi alkaa tehdä jo kampauksia. Tosin joudun vielä ottamaan lisäksi pitkiä hiuksia mukaan tällaiseen isoon otsakiehkuraan.
Eilen otin projektiksi yhdet todella kivat housut, joissa oli minun makuuni kuitenkin liian leveät ja pitkät lahkeet. Kavensin ja lyhensin ne, niin nyt ne on lähes täydelliset! Samalla isonsin yhtä hametta hieman lantiolta saumavaroista ja pienensin viime vuonna ostamaani pinkkiä, kukallista kellomekkoa. Pitäisi laittaa ehkä joskus kuvia mekoista!
Ostin viime vuoden lopulla Eurokankaasta tällaista ihanaa karvakangasta. Heti, kun näin tuon kankaan niin mulle tuli siitä ensimmäisenä mieleen karvaliivi. En ole vielä ehtinyt toteuttaa suunnitelmaani, koska minulla ei näköjään ole edes kaavapaperia kotona. Pitää laittaa sitten kuvia valmiista liivistä, kun saan inspiraation ommella sen.

Olen huomannut, että suurinosa vanhoista lukijoistani ei ole siirtynyt tänne uuteen blogiin. Moni on varmasti lopettanut itse bloggaamisen, eikä välttämättä seuraa enää muidenkaan blogeja niin aktiivisesti. Haluaisin itsekin löytää uusia mielenkiintoisia blogeja luettavaksi ja olisi kivaa, jos omanikin saisi hieman lisää näkyvyyttä.

Linkatkaa kommentteihin joku suosikkibloginne ja kertokaa millaisia postauksia toivoisitte julkaistavan blogissani? Nyt saa ehdottaa ja minun blogiani saa myös jakaa! :)

The same in English: