sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kevyt kevätmeikki

Minusta on tullut talven aikana aivan todella laiska itseni suhteen. En juurikaan ole meikannut tai laittanut tukkaa, paitsi jos olen joskus harvoin lähtenyt viihteelle. Arkisin aamulla sutaisen tukan ponnarille ja koitan saada jo melko pitkäksi kasvaneen otsatukan laitettua vähän edes pois kasvoilta roikkumasta. Nyt kevätauringon paistaessa olen jo hieman herännyt "talvikoomasta" ja jaksanut arkena välillä panostaa itseeni edes vähän.

Tässä yhden arkipäivän kevyt, melko keväinen meikki. Minä vieläkin arkailen käyttää huulipunaa ihmisten ilmoilla, koska minusta tuntuu kokoajan, että se leviäisi pitkin kasvoja, vaikka näin tuskin todellisuudessa käy. Eikä niin tapahtunut nytkään. :D Huomasin myös, että samaa huulipunaa on helppo käyttää myös poskipunana.
Yves Rocherin liike lopetteli toimintaansa keskustassa ja kävin sieltä ostamassa kosmetiikkaa -50% alennuksilla. Vartalovoiteita tarvitsee aina, joten ostin vasemmalla näkyvän Organic Oats 400ml kosteusvoiteen alehintaan 4,45€. Oikealla olevan suihkugeelin olin ostanut aiemmin ja kerennyt jo korkata, Organic Vanilla 400ml hintaan 3,75€. Tuo vanilja on aivan ihanan tuoksuinen! Keskellä huulipuna Grand Rouge sävyssä 12. Rose éclatant hintaan 7,45€. Lisäksi pieni, käsilaukkuun sopiva 50ml käsivoide hintaan 4,95€.
 
Tässä vielä tarkemmat kuvat tuosta Grand Rouge - 12. Rose éclatant huulipunasta, jota käytin meikissäni yllä olevassa kuvassa. Tämä on siitä kiva huulipuna, että se on aika kevyt ja kosteuttavan oloinen. Ei ole mielestäni liian voimakkaan värinen ja menee hyvin ns. arkipunana.
Ostin myös vihdoinkin uuden puuterin, kun edellinen putosi lattialle. Onneksi sitä oli enää vain vähän jäljellä ja se oli ollut minulla useamman vuoden, joten oli aikakin vaihtaa. Tilalle tuli L'Oréal Paris Magique Light BB-puuteri hintaan 17,90€, joka on todella miellyttävän pehmeä ja kevyt puuteri. Edellisen puuterin kanssa ongelmana oli, että sitä meinasi tulla kerralla liikaa ja lopputulos oli liian matta ja tunkkainen. Tätä saa sutia huolettomammin kasvoille ilman samaa ongelmaa! :)

Lisäksi ostin ystäväni suosittelemana IsaDora Color Correcting Concealerpeiteväripaletin alehintaan 15,90€ (ovh 21,90€). Tätä olen käyttänyt vielä melko vähän, mutta vaikuttaa näppärälle ottaa vaikka reissuun mukaan, kun ei tarvitse ottaa montaa eri tuotetta tämän sijaan. Ainut miinus tulee tuosta vihreästä, joka on punaisuuden häivyttäjä. Se on vähän liian kuiva ja levittyy sen vuoksi huonommin kuin muut. Sitä voisi kokeilla sekoittaa pieneen määrään meikkivoidetta, jotta se levittyisi paremmin. Onko muilla kokemusta tästä ja mitä mieltä?

Aurinkoista viikonloppua! Mulla alkaa viikon päästä 9 päivän loma, jeij! :)

1 kommentti:

  1. Ihananvärisen huulipunan olet löytänyt :) Miulla ei ole tuota concealer-palettia kun nuo näyttää TODELLA tummilta omalle iholle ja sain oikein metsästämällä metsästää että löysin tarpeeksi vaalean meikkivoiteen, joka ei taida sekään olla oikein tarpeeksi vaalea... Mutta IsaDoralta löytyy ihana vaalea puuteri, joka onneksi auttaa asiaan, sellainen läpikuultavan sävyinen joka kirkastaa kauniisti kasvot.

    VastaaPoista