perjantai 1. tammikuuta 2016

Lahjojen avaus

Joulu sujui oikein rentouttavasti maaseudun rauhassa vanhempieni luona ja nyt uutena vuonnakaan ei turhia kiireitä ollut. Uudenvuoden olimme kotona ja tyydyimme vain katsomaan ikkunasta muiden rakettien paukuttelua. Koira pelkäsi taas ilotulitteita, joten emme lähteneet kotoa minnekään. Korkkasimme illasta shampanjan, herkuttelimme ja katsoimme elokuvaa, kunnes väsymys yllätti klo 11 aikoihin ja menimme nukkumaan. Totesimme, että meistä on tainnut tulla vanhoja, kun ei jaksa valvoa edes 12 asti. Vaihtuuhan se vuosi samalla tavalla nukkuessakin.
Joulupäivänä syntyi pikku vasikka, joten piti sitä käydä navetassa katsomassa ja ottamassa muutama valokuva pikkuisesta.
Olemme sopineet perheen kanssa, että emme osta toisillemme enää isompia joululahjoja. Jos niitä haluaa kuitenkin antaa niin jotain pientä ja tarpeellista. Tänä vuonna veimme korin, jossa oli suklaata, hilloja, äidille pari kerää neulonta lankaa, isälle työrukkaset, sekä ompelin äidille uuden neulatyynyn ja ostin nuppineuloja. Mukaan laitoimme myös suurennoksen kuvasta, joka oli otettu meistä joulukortteja varten. Olivat vanhempanikin muistaneet meitä ja poikakaveri sai äidiltä villasukat ja yhteisenä lahjana saimme hieman rahaa.

Tällaiset joulukortit teetätimme Photoboxin nettisivuilla. Lähetysaika oli yllättävän pitkä ja odottelimme kortteja jonkun aikaa, mutta onneksi saapuivat lopulta!
Minulla on ollut Canonin EOS 450D järjestelmäkamera vuodesta 2009 lähtien, kun vanhempani ostivat sen uutena lahjaksi. Kamera on palvellut tähän asti minua hyvin, mutta pieniä uutuuksia olen siihen kaivannut. Mietin jo kameran vaihtoa, mutta kysyin ammattilaisen neuvoa ja hän ehdotti uuden objektiivin ostamista. Minulla on ollut aiemmin pääosin käytössä vakio objektiivi, joka on Canon EF-S 18-55mm f/3,5-5.6 IS STM, jossa lyhin tarkennusetäisyys on 0,25m. Kovin läheltä sillä ei siis kuvia saa ja muutenkin sillä putkella on ollut vaikeuksia ottaa kuvia käsivaralla, jos valoa ei ole riittävästi.

Nyt voisinkin kertoa, mitä olen saanut joululahjaksi. Tämän lahjan arvasin, kun poikaystäväni jo aika suoraan vihjaili siitä ennen joulua, joten ei ollut kovin vaikea arvata mitä paketista paljastuu. Tämä on Canon EF-S 24mm f/2.8 STM objektiivi, jossa lyhin tarkennusetäisyys on 0,16m, eli tällä pystyy ottamaan jo lähempää "makro kuvaa". Objektiivissa on suurempi aukko  f/2.8, joten kuvat onnistuvat paremmin myös hämärässä, kun valoa pääsee enemmän sisään. Zoomia tässä ei ole, joten täytyy liikkua itse, jos haluaa kohteesta lähempää kuvan. Olen jo jonkun verran ottanut valokuvia ja ollut todella tyytyväinen niihin. Jatkossa tulen ottamaan blogikuvat varmasti suurimmaksi osaksi tällä.
Toinen lahja oli kameran jalusta, joka on niin pieni ja näppärä, että sitä kantaa helposti mukana, eikä se edes paina paljoa.
Minä ostin poikakaverilleni uuden partatrimmerin, jota voin itsekin samalla käyttää, tosin hiustenleikkuussa. ;D Entinen trimmeri veteli viimeisiään, kun akku oli mennyt huonoksi, eikä leikkaustuloskaan ollut kovin hyvä. Lisäksi ostin perus t-paidan, college housut, lompakon ja suklaata.

Anoppini asuu Brasiliassa, joten en ole vielä ehtinyt häntä tapaamaan "hieman" pitkän välimatkan vuoksi. Hän halusi kuitenkin lähettää meille jotain joululahjaksi ja oli kysellyt vinkkiä poikaystävältäni, että mistä tykkäisin. Joulun jälkeen iso paketti saapui perille ja arvatkaa sitä intoa, kun paketissa oli vaikka mitä tavaraa! Saimme mm. jouluaiheiset käsipyyhkeet, suihkupakkaus, jossa oli tavallinen kylpysieni ja kuoriva kylpysieni, puinen "hierontaharja" ja hiuskampa. Lisäksi oli poikakaverille pari t-paitaa ja hiusharja. Minulla alkoi siinä vaiheessa silmät kiiltää, kun tajusin, että paketissa on jotain erityistä myös minulle. Paketissa oli sivellinsetti ja luomiväripaletti sekä pieni pussukka tavaroiden säilytykseen.
Luomiväripaletin merkki on contem1g make up ja pikainen googletus paljasti, että tällä merkillä on ainakin brasilialaiset nettisivut. Vielä en ole ehtinyt sen tarkemmin merkkiin tutustumaan, mutta pikainen swatchaus kädelle näytti ainakin hyvälle. Pigmetti oli voimakas ja sävyt ovat ihollani mielestäni hyvännäköiset. Tämä paletti on Smokey Eyes KIT. Sormet on syyhynneet jo monta päivää, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi tehtyä meikkiä. Nyt viikonloppuna on ehkä pakko kokeilla!

Vaaleanpunainen pussukka aiheutti väistämättä sellaisen "oiiiii ihanat"- reaktion heti, kun avasin tämän. Ehkä joku oli maininnut, että tykkään leopardista. ;) Siveltimet myös tuntuivat hyvälle, pehmeille, mutta napakoille. Näitäkin pitää päästä testaamaan, kunhan ensin pesen ne. Aivan ihanat <3

Hyvää uuden vuoden alkua! :)

2 kommenttia:

  1. Olipa ihana lahja anopilta! Meikkikuvia sit kehiin. :)

    VastaaPoista
  2. Voi kun kivoja lahjoja ja nuo teetätetyt joulukortit! :)

    VastaaPoista