sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivänä

Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa jo nyt uutta postausta, mutta tälläkertaa tulee kuulumisia ja tämän viikon tapahtumia. Muuten jäisi ehkä nämä kuvat julkaisematta. :)

Aloitimme tänään aamun tekemällä munakasta aamiaiseksi ja jälkkäriksi oli valmista Daim kakkua, namnam! Sen jälkeen kävimme ulkoilemassa Haltin kanssa ja meitäkin hieman lapsetti koiran lisäksi ja teimme lumiukon luistelukentän viereen. Siitä ei kyllä tullut kuvaa otettua, kun iPhone päätti sammua kylmässä.
Keskiviikkona kävimme pitkästä aikaa ulkona syömässä ja tilasin aivan todella herkullisen kana sandwichin Bowl Dinerissa. Ruokailun päätteeksi menimme elokuvateatteriin katsomaan uuden Star Wars -The Force Awakens elokuvan 3D:nä, koska mieheni on sen niin kovasti halunnut nähdä, mutta emme ole aiemmin ehtineet. Minähän en ollut ennen katsonut niitä leffoja, joten pidin aiemmin Star Wars maratonin ja katsoin kaikki leffat, että pysyisin mukana kärryillä.
Päälläni minulla oli uusi Collectifin mekko, joten maastouduin aika hyvin ravintolassa ja elokuvissa penkkeihin, hahah! :D Tästä kuvasta huomaa, kuinka avoin tuo mekko oikeasti on, joten nopeana hätäratkaisuna laitoin mustan topin sen alle. Minulla oli myös mustat sukkikset, keinonahkatakki ja musta huivi, joten värit sointuivat hyvin yhteen.

Jos joku ei ole vielä huomannut niin blogin oikeaan laitaan on ilmestynyt nappulat, että voitte seurata minua nyt myös Instagramissa nimellä _miramarjaana_. Päivitän sinne usein ajantasaisemmin uusia kuvia, joita myöhemmin saatan julkaista myös blogin puolella.

Bloglovin on minulle vielä täysin uusi juttu ja en ole oikein vielä oppinut sitä käyttämään, mutta sitäkin kautta voi lukea blogiani!

Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoilleni! 

Happy Valentine's Day!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti