tiistai 2. helmikuuta 2016

Tatuointi synttärilahjaksi

Viime viikon perjantaina kotona odotti töiden jälkeen herkkuruokaa ja valkoviiniä. Ollemme olleet noin vuoden yhdessä poikakaverini kanssa ja hän teki minulle yksillä treffeillämme tätä samaa katkarapurisottoa. Myöhästyneenä syntymäpäivälahjana sain lahjakortin tatuointiliikkeeseen! Heti aloin miettimään, että minkä kuvan haluaisin seuraavaksi käydä ottamassa, iiks! En osannut yhtään arvata, mitä saan lahjaksi, mutta kyllä toi mies näköjään tietää jo mistä tykkään. Laitan itse siihen tatuointiin vielä lisää rahaa, että saan isomman kuvan kerralla otettua.
Lauantaina kävin pitkästä aikaa baarissa ja kyllähän tuolla tuli näköjään viihdyttyä, kun vasta klo 2 jälkeen palasin kotiin. Halusin laittaa hiuksia normaalia tyylikkäämmin ja jaksoin jopa kihartaakin ne! Ihanaa, kun tästä otsatukasta voi alkaa tehdä jo kampauksia. Tosin joudun vielä ottamaan lisäksi pitkiä hiuksia mukaan tällaiseen isoon otsakiehkuraan.
Eilen otin projektiksi yhdet todella kivat housut, joissa oli minun makuuni kuitenkin liian leveät ja pitkät lahkeet. Kavensin ja lyhensin ne, niin nyt ne on lähes täydelliset! Samalla isonsin yhtä hametta hieman lantiolta saumavaroista ja pienensin viime vuonna ostamaani pinkkiä, kukallista kellomekkoa. Pitäisi laittaa ehkä joskus kuvia mekoista!
Ostin viime vuoden lopulla Eurokankaasta tällaista ihanaa karvakangasta. Heti, kun näin tuon kankaan niin mulle tuli siitä ensimmäisenä mieleen karvaliivi. En ole vielä ehtinyt toteuttaa suunnitelmaani, koska minulla ei näköjään ole edes kaavapaperia kotona. Pitää laittaa sitten kuvia valmiista liivistä, kun saan inspiraation ommella sen.

Olen huomannut, että suurinosa vanhoista lukijoistani ei ole siirtynyt tänne uuteen blogiin. Moni on varmasti lopettanut itse bloggaamisen, eikä välttämättä seuraa enää muidenkaan blogeja niin aktiivisesti. Haluaisin itsekin löytää uusia mielenkiintoisia blogeja luettavaksi ja olisi kivaa, jos omanikin saisi hieman lisää näkyvyyttä.

Linkatkaa kommentteihin joku suosikkibloginne ja kertokaa millaisia postauksia toivoisitte julkaistavan blogissani? Nyt saa ehdottaa ja minun blogiani saa myös jakaa! :)

The same in English:

4 kommenttia:

  1. Itse tykkään varsinkin meikki ja DIY -aiheisista postauksista! Sulla on myös ihana tyyli ja asukuvatkin on kivoja, ja muutenkin vaatejutut (ostokset ja ompelukset ja sellaiset, tosin sun ompelujutuista tulen aina sairaan kateelliseksi :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää! Niitä on tulossa jatkossakin varmasti lisää, kuten niitä kateutta aiheuttavia ompelujuttujakin. Hahahah, voin kertoa, että ompeluhetkeni sisältävät paljon purkamista ratkojalla, kirosanoja ja ompelemista samaa kohtaa yhä uudelleen, jos joku menee pieleen. :D

      Poista
  2. Minun suosikkejani on Alisan blogi http://remainsoftoday.blogspot.fi/ ja Liidan blogit http://missliidainez.blogspot.fi/ ja aika monet muutkin, mutta nämä tuli ekana mieleen suosikkiblogeista.

    Voi olla että vanhan blogin lukijoista iso osa ei ole siirtynyt, kun taisit mainita vnahan puolella vain pari kertaa siitä, että täällä on uusi blogi? ehkä siellä voisi käydä vielä huhuilemassa, että viimeisetkin eksyneet löytää perille. Minä voin myös mainostaa omassa blogissa blogiasi (jos 27 lukijan kannalla yhtään hyödyttää), koska ainakin vanha blogi kuului suosikkeihini ja sen verran mitä olen uutta lukenut, tykkään kovasti tästäkin.

    Itse tykkään kaikista eniten vaatepostauksista, asukuvista ja muista, mutta tykkään myös lueskella tukka- ja meikkijuttuja. En ole oikeastaan kovinkaan nirso, mutta ihan hiiiiiirvittävän pitkät tekstit yleensä tulee jätettyä viimeiseksi ja joskus skipattua jos lukuaika siltä illalta loppuu kesken.

    Itsekin toivoisin saavani lisää lukijoita, kun on blogia kuitenkin tullut kolme vuotta pidettyä, mutta kun ei ole Facebookissa ja Google +:ssa ei ole minkäänlaisia piirejä, niin ei taida ihmiset hirveen hyvin löytää perille. Lukemista kaipaisin itsekin lisää, juuri tällaista kuin sinun blogisi ja Alisan ja Liidan blogit, naisellista alternative- ja vintage-/pin up-/tyyliä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkeistä, toinen meni ainakin heti lukulistalleni! Laitoin vanhaan blogiini nyt vielä toisen kerran, että blogi on muuttanut, jos joku ei ole edellistä tekstiä huomannut. :)

      Mä olen ollut nyt todella laiska ottamaan asukuvia, koska en käy usein missään muualla kuin kotona, töissä ja ruokakaupassa, niin ei tule hirveästi panostettua vaatteisiin. Kunhan tämä talvi alkaisi kääntyä kevääksi, niin jaksaisi ehkä panostaa taas itseensä. Ja poikakaverini pitäisi opetella ottamaan kuvia, sillä en ole toistaiseksi hyväksynyt yhtään hänen ottamaansa kuvaa minusta :D :D

      Tai sitten ostan kunnollisen jalustan ;)

      Poista